KUVAT LINTUPERSPEKTIIVISTÄ

Ilmakuvat monipuolisesti koko maahan

Röni-Kuva Oy:stä saat upeat ilmavalokuvat monipuolisesti ja taatusti laadusta tinkimättä. Jyväskylästä käsin koko Suomen alueella palveleva Röni-Kuva Oy on ilmakuvauksen erittäin kokenut ammattilainen. Toteutamme ilmakuvauksia sekä yksityisille henkilöille että yrityksille – toki palvelemme mielellämme myös kaikkia muita ilmakuvauksesta ja -kuvista kiinnostuneita tahoja. Upeiden ja ainutlaatuisten paikkojen ikuistamisen lisäksi ilmakuvaus antaa selkeän kokonaiskuvan ja avun esimerkiksi rakennusprojektin seurantaan, maankäytön suunnitteluun  ja vaikkapa kiinteistön tai maapaikan esittelyyn. Sitä voi käyttää myös oivana osana tapahtumien tallentamista kuin myös apuna vihersuunnittelussa ja rakennustarkastuksessa. Toteutamme kopterikuvaukset vuosien tuomalla vankalla kokemuksella ja modernilla helikopterikalustolla, mikä takaa laadukkaan ja korkeatasoisen lopputuloksen. Röni-Kuva Oy:llä on kalustona neljä nykyaikaiset laatuvaatimukset täyttävää helikopteria. Meillä kopterikuvaustyön hoitavat aina lentäjät, joilla on takana tuhansia lentotunteja, sekä pitkän kokemuksen ja vankan ammattitaidon omaavat  valokuvaajat. Kysy tarjousta ilmakuvista nyt!  

Ilmakuvat. Röni-Kuvan monipuolisesta palveluvalikoimasta ilmakuvat ymäri Suomen

Ilmakuvatuotteet

Röni-Kuvan Oy:n ainutlaatuiset ja laadukkaat ilmakuvatuotteet ovat mitä mainioin ja ikimuistoisin lahja esimerkiksi perheenjäsenelle, sukulaiselle, ystävälle tai liikekumppanille. Tai jos vain haluat ikuistaa upealla tavalla paikkoja tai maisemia yläilmoista käsin, on kopterituote sinun valintasi. Ota siis yhteyttä ja kysy tarjolla olevista ilmakuvatuotteista, kerromme mielellämme sinulle lisää!

Kehystys kotimaisena käsityönä

Meiltä et saa pelkkää ilmakuvausta, vaan palvelumme kattaa myös kuvien asianmukaisen loppukäsittelyn ja laadukkaan viimeistelyn. Teemme kuvien retusointia, kauneusvirheiden pyyhkimistä pois, epäolennaisuuksien häivyttämistä ja häiritsevien yksityiskohtien korjaamista. Tulostus onnistuu aina haluamassasi koossa ja kehystys tehdään ammattitaitoisesti kotimaisena käsityönä kuvan ilmeeseen sopivilla kehyksillä – meiltä saat tämän kaiken kokonaisvaltaisena ja asiakaslähtöisenä palveluna. Kehysvalikoimastamme löytyy malleja jokaiseen makuun.

Valokuvat digikuvista isoihin tauluihin

Meiltä saat ilmasta käsin otetut valokuvat aina digikuvista isoihin tauluihin. Toteutamme ammattitaidolla niin pienet kuin isotkin kuvatulosteet, jotka kruunataan täydellisesti sopivilla kehyksillä tai pohjustuksilla. Ilmakuvatauluja on saatavilla useassa eri koossa mm kapapohjustettuna tai canvaskankaisina valokuvatauluina. Uusia tuotteitamme ovat alumiinisena tai akryylilasisena saatavat galleriataulut.

Nykyaikaisten materiaalien ansiosta meiltä hankitut ilmakuvat säilyvät laadukkaina ja väreiltään kirkkaina todella pitkään. Ilmakuva esimerkiksi vanhasta kotitalostasi, -tilastasi tai kesämökistä säilyy seinälläsi hyvätasoisena muistona tulevien vuosikymmenien ajan

Ilmakuvien retusointi

Ilmakuvien retusointi kuuluu luonnollisesti olennaisena osana kokonaisvaltaisiin palveluihimme. Joskus parhaimpaankin otokseen saattaa eksyä mukaan jokin häiritsevä yksityiskohta, joka pilaa muuten hyvän ja harmonisen kuvan. Sellainen voi olla vaikkapa lietekaivo, halkokasa, romuauto tai jokin muu vastaava häiriötekijä. Retusoinnin avulla tällaiset pystytään kuitenkin piilottamaan kuvasta tehokkaasti. Niin ikään kuvia käsittelemällä pystytään korjaamaan ruosteiset peltikatot ynnä muut kauneusvirheet upean lopputuloksen takaamiseksi.

Jos olet kiinnostunut ikuistamaan kotisi tai yrityksesi ilmakuvaan, käänny meidän puoleemme ja ota oitis yhteyttä. Meiltä saat kopterikuvat monipuolisesti ja asiakaslähtöisesti ympäri Suomen. Röni-Kuva Oy toteuttaa ilmakuvaukset juuri omien toiveidesi pohjalta – kerromme sinulle mielellämme eri ratkaisuista ja mahdollisuuksista omiin kuvaustoiveisiisi liittyen.   

Yhteydenottolomake

Sähköpostitse
Tekstiviestitse

Rekisteriseloste

1. Rekisterinpitäjä

Röni-Kuva Oy
Sievisenmäentie 12 D 4
40420 JYSKÄ

Y-tunnus: 25334218
Puh: +358403508425

2. Rekisteriasiat

Asiakaspalvelumme vastaa rekisteriä koskeviin kysymyksiin ja palautteisiin mahdollisimman nopeasti.

3. Rekisterin nimi

Röni-Kuva Oy:n asiakas-, markkinointi- ja ajankohtaiskirjeen tilanneiden rekisteri.

4. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

Käsittelyn tarkoituksena on asiakassuhteen hoitaminen, asiakkaan ja rekisterinpitäjän oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttaminen sekä henkilötietolain mukainen henkilötietojen käsittely verkkopalveluihin liittyviin tarkoituksiin, tutkimustoimintaan, rekisterinpitäjän ja/tai sen yhteistyökumppaneiden mainonnan ja/tai suoramarkkinoinnin suuntaaminen asiakastietojen perusteella rekisterinpitäjän viestimien ja palvelujen kautta luovuttamatta henkilötietoja ulkopuoliselle taholle.

5. Rekisterin tietosisältö

Rekisteri voi sisältää seuraavia tietoja asiakkaista:

  • Nimi
  • Sähköpostiosoite
  • Matka- ja/tai muu puhelinnumero
  • Organisaatio ja asema
  • Organisaation osoitetiedot
  • Yhteysloki

6. Rekisterin säännönmukaiset tietolähteet

Rekisteri koostetaan rekisterinpitäjän asiakastietojärjestelmästä, yleisesti saatavilla olevista internetlähteistä, sekä mahdollisista muista julkisista lähteistä. Pääsääntöisesti osoitelähteet on eritelty mikäli ne ovat muita kuin ensiksi mainittuja.

7. Säännönmukaiset tietojen luovutukset

Rekisterinpitäjä ei luovuta asiakkaiden henkilötietoja ulkopuolisille, paitsi Suomen viranomaistoimien niin edellyttäessä.

8. Tietojen poistaminen

Tietoja voidaan poistaa henkilön vaatimuksesta tai asiakassuhteen loppumisen vuoksi.

9. Rekisterin suojauksen periaatteet

Henkilötiedot säilytetään luottamuksellisina. Rekisterinpitäjän ja sen mahdollisten tietotekniikkakumppanien tietoverkko ja laitteisto, jolla rekisteri sijaitsee, on suojattu palomuurilla ja muilla tarvittavilla teknisillä toimenpiteillä.